September 2016

Curator Pessi Rautio (in Finnish)

An exhibition text about Scene exhibited with Saana Wang in Photographic Centre Peri, Turku

Mennyt onkin tässä

Ei valokuva eikä video näkyvää esitä.

Erica Nyholmin ja Saana Wangin käsissä kuvaustekniset välineet ovat kuin röntgenlaitteen tai kirliankameran kaltaisia kojeita, joilla syntyvät kuvat esittävät mitä paikkojen, ihmisten ja tilanteiden normaalin ilmiasun takana näkyy. Kuvat liikkuvat toden ja lavastetun, maailmasta löydetyn ja keinotekoisen välimaastoissa.

Kuvat näyttävät asioita menneisyydestä, kaukaa. Toinen puoli näkyvistä asioista syntyy näkemiemme kuvien historiasta, yhteisestä katsomisen perinnöstä ja sen herättämistä mielteistä. Kuvien taustoina vilahtelevat vanhat maalaukset, vuosisadan alun perhevalokuvat, 1960-luvun tieteiselokuvat, antropologiset filminpätkät, uuden aallon elokuvat, varhaiset avantgardefilmit, kamariteatterin kohtaukset.

Toinen puoli kuvien esittämistä asioista nousee kuvien huolella rakennetusta hiljaisuudesta, joka antaa tunteelle kasvutilan. Kun sinänsä selkeän näköinen kuva ei esitäkään yhtä selkeäksi dokumentoituvaa tietoa tai väitettä maailmasta, niin tämä epämääräiseksi jäävä työntää katsojan hämmennykseen siitä, minkälaisiin tilanteisiin nyt katsotaan. Joudumme hakeutumaan myös katsomisemme henkilökohtaiseen historiaan. Tuntuu kuin näkisi asioita jostakin kaukaa kuin ensimmäistä kertaa, tavallista tiiviimmin, oleellisemmin.

Nostalgia. Ikään kuin vasta tässä tajuaisi menneestä jotakin.

September 2016

Asta Kihlman in Turun Sanomat (in Finnish)

Exhibition review of Näyttämö, 9.9. – 2.10.2016, Photographic Centre Peri, Turku

Erica Nyholmin teosten huolella rakennettu historiallinen tunnelma sekä nykypäivä limittyvät ja luovat merkitystiheytymiä, eräänlaisia taiteilijan omaan henkilöhistoriaan pohjaavia mise-en-scène -tutkielmia. Espanjalaisen Pilar Citoler -säätiön valokuvapalkinnolla huomioidun Menetys-teoksen lähtökohtana on Edgar Degasin vuonna 1867 valmistunut teos La famille Bellelli, mutta myös taiteilijan henkilökohtainen lapsuudenmuisto äitinsä menettäneestä perheestä. Esikuvansa tapaan myös Nyholm käyttää pienen tytön katsetta luomaan vahvaa emotionaalista sidettä kuvan ja sen katsojan välille.

Nyholmin filmille kuvaamissa otoksissa tarkoitteita haetaan myös ilmimerkitysten takaa. Kuvat visualisoivat yhtä lailla mentaalisia prosesseja kuin havainnon kautta muodostuvia johtopäätöksiäkin. Muisto maljasta -teos käsittelee lapsuudenkokemusta asettamalla pikkutyttö pöydän ääreen rikkoutuneen maljakon viereen. Aika laskostuu särkyneen esineen, tapahtuman muiston ja sen nykyhetkessä tapahtuvan rekonstruktion tila-avaruuteen. Teoksesta tulee aikatasojen kohtauspaikka ̶ tai näyttämö.

Näyttelyn hienoimmaksi otokseksi nousee pelkistetty, sinisillä sävyillä operoiva Muisto ajan kulumisesta. Teoksessa tyttö nojaa päätään preussinsiniseen tyynyyn. Katse suuntautuu sisäänpäin, tapahtunut jää mysteeriksi.

Saana Wang herätti muutama vuosi sitten ihastusta puhuttelevalla Hujialou-sarjallaan. Siinä Wang kuvasi nykykiinalaisia arkimiljöissään kasvot Pekingin oopperan maskeja mukailevalla tavalla maalattuina. Perin näyttelyssä taiteilija asettaa lattialle rykelmän käytöstä poistettuja tanskalaisia vesiputkia, joiden pohjalla olevien monitorien välittämä historiallinen kuvasto asettuu vuoropuheluun näyttelyn pienoisnovellimaisten oheistekstien kanssa.

Näyttämössä on tarjolla hienon visuaalisuuden lisäksi laaja merkitysulottuvuuksien spektri. Katsojalle annetaan aktiivinen rooli merkitysten tuottajana, ei ainoastaan niiden kuluttajana.

 

 

2015 November

Kaisa Viljanen in Helsingin sanomat newspapers (in Finnish)

Nuoret-näyttelyn runsaudessa ja materiaalikirjossa on ehkä vähän yllättävää, että katse hakeutuu ensisilmäyksellä aika perinteisen oloisen nykyvalokuvan luo. Erica Nyholmin valokuvasarja vangitsee heti, ja sitä pitää katsoa pitkään.

Nyholm hakee inspiraationsa taidehistoriasta, mutta onnistuu samalla tuomaan teoksiinsa jotakin hyvin ajatonta, universaalia ja yleisinhimillistä perhesuhteista. Kuvissa perheenjäsenet ovat kerääntyneet pöydän ääreen ja äiti ja tytär loikoilevat sohvalla. Tunnelmat ovat latautuneita ja raskaita. Onko pakko pohtia, keitä ihmiset ovat, ja mitä on tapahtunut. Nyholm lavastaa kuvansa kuin kunnianhimoinen elokuvantekijä. Mikään ei tunnu haraavan vastaan.

Kuvissa ei ole mitään räjäyttävää, uutta tai vallankumouksellista, eikä tarvitsekaan. Nyholmin kuvat vain ovat erinomaisen kiehtovia ja monitulkintaisia ja viipyvät pitkään verkkokalvoilla.

May 2015

Curator Pessi Rautio (in Finnish)

An exhibition text about Blue Scene exhibited in group show Kuvan täydeltä, Purnu

Erica Nyholmin valokuvien tapahtumat on ilmiselvästi kameran eteen aseteltuja, näyteltyjä, joskus samantapaisissa asetelmissa kuin vanhoissa maalauksissa. Mutta minkä historiallisen tarinan kohtauksia niissä näytellään, ja keitä näyttelijät ovat? Rauhoittuneisuus ja epätietoisuus ovat läsnä yhtä aikaa. Lavastettu valokuva on oman historiansa aikana pyrkinyt esittämään yleisempiä tilanteita ihmiselämästä kuin erityistapauksia näyttävä dokumentaarinen valokuva, mutta Nyholmin tapauksessa tuntuu, kuin kyse taas mahdollisesti olisi myös jostakin hyvin henkilökohtaisesta – ikään kuin Nyholm pyrkisi dokumentoimaan sen, mitä ei enää ole, ja mistä ei enää oikeastaan edes voi olla täysin varma oliko se koskaan juuri näin. Niinpä Nyholmin yksittäinen kuva jättää jälkimaun samalla tavoin kuin hyvä romaani, kuvattu jää kirjailijan ja lukijan yhdessä jakamaksi todeksi.

April, 2015

Riitta Mäkelä in Kaleva Newspapers (in Finnish)

Exhibition review of Sininen näyttämö, 11.4. – 17.5.2015, Northern Photographic Centre, Oulu

Hiljaisuutta ja räminää

Kahden näyttelyn tunnelma tuskin voi olla vastakohtaisempi kuin nyt Pohjoisessa valokuvakeskuksessa. Hiljaisuutta ja räminää, viileyttä ja kuumuutta, surua ja hauskanpitoa, laajoja väripintoja ja ryöpsähteleviä väripisteitä.

Erica Nyholmin (s.1982) ja Juha Allan Ekholmin (s.1965) näyttelyillä on kuitenkin yhteisiä juuria. Molemmat ponnistavat historiasta.

Nyholmin valokuvat ammentavat esitteen mukaan etenkin Edvard Degasin (1834-1917) surua ilmentävästä maalauksesta The Belleli Family (1858-67). Itselleni Nyholmin Sininen näyttämön kuvat tuovat kuitenkin mieleen ennen kaikkea tanskalaisen Wilhelm Hammershoin (1864-1916) maalausten sommittelut, hiljaisuuden, värit ja interiöörit.

Yhtä kaikki sama keskieurooppalainen, 1800-luvun hillitty ja hiljainen porvarillinen interiööri aikansa henkilöineen sekä ilmassa viipyilevä menetyksen muisto ovat läsnä niin näiden kuulujen maalareiden kuin näyttelyn suomalaisen nykyvalokuvaajan teoksissa.

Euroopan pohjoisreunalle Erica Nyholm tuo katsojan vasta erittäin pelkistetyissä sinisen jäisen lumen ja ilman täyttämisessä ulkokuvissan Pitkä talvi, 2012, ja Poika isänsä kanssa, 2013.

December 2014

Synnöve Rabb in Hufvudstadsbladet Newspapers (in swedish)

An exhibition review of Sininen näyttämö, 4. – 21.12.2014, Kluuvi Gallery, Helsinki Art Museum

Från en punkt i berättelsen

Något har hänt. I Erica Nyholms fotografier ser personerna ut att försöka hantera det skedda. På flera bilder tittar ett barn rakt in i kameran, som om det var fråga om ett vittnesmål.

I ett kalt rum sitten en man med våta fötter, en piojke håller en trasa. Vid ett dukat bord sitter far och son i likadana kläder, en flicka gläntar på en dörr. Modern saknas.

Iscensättningarna är melankoliska, livet har tillfälligt stannat av. Mysteriet är vackert. Man tveckar inför att läsa utställningspresentationen, men tillräckligt av mystiken kvarstår.

Med blicken förhåller sig personerna till sin omgivning, de söker sig fram eller bort. Tillbaka till det skedda eller bort från upplevelsen. Vad finns bakom scenen? Okända berättelser sträcker sig bakåt och framåt i tiden, de lockar och drar. I fotografiets nu skapar Nyholm starka underströmmar.

November 2012

Christian Caujolle, France (in French)

Catalogue and exhibition text on the photoseries: A Room of One ´s Own II at SFR Jeunes Talent Paris Photo 2012

Dans cette série photographique, tout semble parfait et tout est en même temps étrange. Tout est à sa place et il y a pourtant quelque chose qui semble clocher. Comme si, à force de nous proposer des personnages qui semblent projeter leur identité dans un espace, à force de nous donner à voir une forme de perfection, tout nous échappait, à la mesure sans doute de la façon dont les modèles dépendent entièrement de la photographe. 

January 2012

Anu Uimonen in Helsingin Sanomat Newspapers (in Finnish)

An exhibition review of A Room of One ´s Own II, 5. – 29.1.2012,Gallery Hippolyte, Helsinki

Oma itse, perhe ja suku ovat olleet monen valokuvataiteili­jan kuvauskohteina viime vuosina. Käsiteltävänä on tällöin usein oman identiteetin rakentuminen, ”itseksi tuleminen”, kuten myös Erica Ko­vasen (s. 1982) näyttelyssä Oma huone II.

 

Omasta huoneesta poliittisena ja feministisenä käsitteenä kirjoitti Vir­ginia Woolf, mutta Kovanen siteeraa sisäisemmästä omasta huoneesta kirjoittanutta Bo Carpelania : ”. . . niin se johtaa minut huoneeseen, ei kovin kauas, joka on vuosien mit­taan rakentunut sisälleni ja leijuu siellä kuin kristalli tietoisuudessa ja tunteessa, ja ne kaksi ovat yhtä.”

 

Kuvissaan Kovanen poseeraa yk­sin tai yhdessä perheenjäsentensä kanssa – ja katsoo kameraan. Ku­vauspaikkoina ovat niin tutut koti­miljööt kuin matkoilta löytyneet pai­kat.

Kuvaaja ottaa paikkansa suku­polvien ketjussa kuvassa Äidin ja isoäidin kanssa. Kolme naista lojuu kukkataulujen ja perhevalokuvien ympäröimänä sängyllä, jonka patjat on verhottu muovilla. Heidän välil­lään oleva side on ikään kuin irro­tettu kaikesta arkisesta. Myös seitsenpäinen sisarusparvi esiintyy viileästi, vailla näkyviä tun­teita. Aistillisuutta Kovasen kuviin tuo vesi, joka on olennainen tekijä useammassakin teoksessa. Uusi aamu -kuvassa uimarin katse uima-altaasta kohdistuu ulos ikkunasta, josta ei udun vuoksi näy mitään.